perjantai 6. joulukuuta 2013

Makoisia unia


Lenkki heitetty ja tämä tyttö on siirtynyt unten maille. Nojatuolissa on hyvä nukkua, katsella muiden touhuja, tuijotella ikkunasta ulos tai ottaa muuten vain rennosti.


Jaahas. Sitä taas kuvataan, ei anneta edes nukkua. En kyllä ala poseeraamaan tällä kertaa. Tuijotetaan vaan, en jaksa muuta.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kesäreissulta muistoja

Pitkälle syksyyn ollaan tultu, kesä mennyt kiireissä ja koirat ovat kyllä olleet koko ajan mukana! Reissussakin ollaan oltu, alla kuva mökiltä, missä Della sai juosta, uida ja leikkiä ihan siihen asti kunnes kirjaimellisesti kuukahti maahan! Ja pätkähtihän päähän ajatus että Tenki isompana voisi vaikka kantaa, joten sitä alettiin sitten harjoitella.


Ja kaiken leikin lomassa pitää vähän tehdä töitäkin, joten laiturille tarkkailuhommiin - välillä seurata ettei poijat huku tai sitten tarkkailla noita kaloja jotka hyppivät ihan kiusaksi asti nokan edessä!



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Aksun ajatuksia arvaillaan

Della on just kävellyt ohi ja Aksu katsoo perään. Mitä miettinee kattimatti??

Kesällä on kiva olla kissa.. Aksu todella näyttää meille mitä on kissanpäivät.



Asteita +24 klo 19 illalla, aurinko paistaa ja betoni on kuumaa.. Aah lämpöä!

Della on juuri palannut lenkiltä ja Aksu ihmettelee uutta otusta; ei sähise, ei vihoittele, väistää Dellaa jopa ruokakupilta! Kyllä on kissalla ihmettelemistä pienessä koirassa, tai sitten he vain tulevat sanattomasta toimeen - onhan Della kuitenkin narttu.. joten lajista välittämättä urokset väistyy ja alistuu. Nähtäväksi jää onko tämä väite totta. Meidän eläinperheessä.

Suomettumista

Päivät ovat Dellan kanssa kuluneet tohinalla ja välillä leväten: uskomme, että lähiajat (ts. viikot, ehkä kuukaudet?) tulevat olemaan uteliaalle ja ihanalle Dellalle uusia kokemuksia täynnä. Jo nyt on tullut selväksi, että koti ja oma pihapiiri on hahmottunut, ja kun sen ulkopuolelle mennään niin Dellaa pelottaa - paitsi jos Tenki on mukana. Kaikki hajut, äänet, kasvit ja varsinkin vieraat ihmiset ja joskus jopa koirat ovat hurjan pelottavia.. Mutta kun itse pysyy rauhallisena - "calm and assertive", kuten Cesar sanoo - niin Dellakin rauhoittuu hyvin nopeasti. 


Mikael ja Della lähdössä lenkille, nyt ovat jo tutttuja lenkilläkävijöitä ja joka kerta paranee yhteistyö. Della vielä vähän arastelee muita, mutta oma perhe on sille jo rakas, syliin hypätään herkästi ja naama nuollaan jokaiselta meistä. 


Dellan kanssa kyläilemässä naapurin Arjalla - vähän on pelottava paikka ja turvallisinta on äidin syli.


Kun lenkin jälkeen pääsee omaan pihaan, on kiva kelliä ja leikkiä Micken kanssa. Kesä on saapunut ja kun mittari näyttää +24 voi huoletta makoilla nurmikolla. 




perjantai 10. toukokuuta 2013

Ensimmäinen päivä

Aamu on koittanut, ja eräs hyvin onnellinen nuori mies on löytänyt odottamansa: Della-neidin! Yhteinen tuttavuus alkaa hyvin, arkuus ja innokkuus lyövät kättä ja makupalat vauhdittavat yhteistä säveltä!


Päivän mittaan sattuu ja tapahtuu yhtä ja toista; ulkoilua, tutustumista ihmisiin ja eläimiin, syömistä, juomista, lenkkeilyä ja jopa vetoleikkiä! Jätimme kuitenkin kuvausrauhaa tälle päivälle ja keskityimme ihan vain Della-neitiin itseensä. Iltaa kohti hänestä löytyi monta ihanaa juttua, näistä lisää myöhemmin, mutta ennen kaikkea leikkisyys yllätti! Päätämme päivämme kuvaan väsyneestä Dellasta, joka on jo syvästi unten mailla. Hyvää yötä kaikille!


Saapuminen

Sieltä hän saapuu, kuljetuslaatikossa ja meillä on sydän sykkyrällä: voi ressukkaa! Mutta aika urheasti hän matkan jaksanut, kaikki kuljetukset ja lennot - ja vaikka ei ihan ensimmäisestä luokasta olekaan kyse, niin onneksi oli ihana ja hellyyttävä pikkukoira kaverina kuljetuskopissa. Tässä alla ensihetket, tuolla sisällä se Della on, nyt jännittää!


Nyt sitten ensimmäistä kertaa syliin - kyllä se tämän naisen sanattomaksi vetäisee.. vähän meinaa herkkä olo olla. Ja maailmassa riittää Dellalla katseltavaa!


Värisevä, tärisevä, hyvin hyvin utelias ja hiukan pelokaskin - näin kuvailisin Dellaa ensi hetkillä. Silmät ahmivat kaikkea ympärillä ja etutassut pitävät tiukasti kiinni käsivarresta, jotten päästäisi irti.. Mutta uteliaisuus vie voiton, on kuitenkin ehkä enemmän jännää kuin pelottavaa!

Kotimatkalla pysähdyimme pissalle, juomaan, syömään ja vähän tutustumaan toisiimme. Parin tunnin ajomatkan aikana tuli hajut tutuksi ja tärinät loppuivat sinne matkan varrelle. 


Perille päästyämme pääsimme kaikki hyvin nukkumaan, vastassa olivat keskellä yötä ainoastaan hyvin uninen Tenki ja hyvin pirteä Aksu, ja molemmat jättivät Dellan rauhaan hetken haistelun jälkeen. Taisipa olla väsymyksellä jotain tekemistä asian kanssa.


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ensimmäiset hankinnat

Taikauskoisena hankin pannan ja hihnan vasta tänään. Ei ole kuulunut mitään peruutuksia, ei muutakaan = Della on siis oikeasti tulossa huomenna! Joten ei muuta kuin kipin kapin kauppaan; hihna + panta valmiiksi noutoa varten! Muut tarvikkeet hankimme pikkuhiljaa, nyt pitää ensin saada "lapsi" kotiin ja tuntemaan itsensä tervetulleeksi. 


Onkohan niin, että neitimäinen panta ja hihna auttavat sopeutumaan uuteen kotiin ja uusiin ihmisiin? Minä ainakin haluan uskoa niin, vaikka perhe ehkä voivottelee ja pudistelee päätään.. Pitäähän joka naisella vähän pinkkiä olla, eikös?